SAVUPIIPUN NEULOJA ***

EHDINPÄS VIELÄ ENNEN LUMENTULOA...

24.09.20018.

Pakko aloittaa pitkän tauon jälkeen Mark Twain sanoin - Elämä olisi huomattavasti onnellisempaa, jos syntyisimme kahdeksankymmenen vuoden ikäisinä ja sitten nuortuisimme kohti kahdeksaatoista ikävuotta. - Tai sitten ei. Olkoon mielipiteen vapaus kullakin. Edellä oleva on suora veto allakan sivuihin ja ajan kulkuun. Tuntuu että ajan ratas on pistänyt turbovaihteen päälle, pysy siinä sitten kyydissä. No, totuushan lienee että oma fyysinen hitaus on lisääntynyt vuosien myötä. Eli on varsin turhauttavaa aamulla suunnitella työntäyteistä päivää. Mukavuuden haluisena ihmisenä karsin liiat pois päivän mittaan. Tehdään huomenna sillä päivät ovat perätysten, eivät päällekkäin. Näissä tunnelmissa tänään ....Mies saapuu sienisaaliin kanssa juuri ja minun osuuteni on hipsiä puhdistuspaikalle. Enkä mene nyt päikkäreille ;)  

t. Marimummo

Jossain vaiheessa "ruususen" uni katkesi...ja hups oltiinkin keskellä helteistä kesää!

MUISTITESTI I.

22.01.2018

Mummo vetäisi melkein vuoden unet, ei sentään Ruususen 100 vuotta. Unohduin katselemaan  lumihiutaleitten tanssia ja taisi tuota ropista vesisadettakin menneen vuoden aikana. No, " hyvin nukkuneena" eik` muuta kuin kirjoittamaan. En tiedä olisinko vieläkään aloittanut ellei koulukaverini lähettänyt vanhoja luokkakuvia. Voi varjelkoon, vanhin kuva vuodelta 1955-1956. Muuttaessani pois lapsuusmaisemista on kulunut melkoinen tovi, 60 vuotta. - Mielenkiintoinen muistitesti yrttää kasvoille saada oikeita nimiä. Sen aikaisessa koulukuvassa oli nousevaa nuorisoa. Menee varmaan toinenkin tovi ennenkuin olen kaikki nimennyt. Joitain olen tavannut vuosien varrella ja tunnistamisen riemu on ollut rajaton...Tämä lie vasta alkua tästä aiheesta. Pakkanen, 20c kolistelee nurkissa mutta tupasen puu-uuni levittää lempeää lämpöä. Talvipäivä hämärtyy...

t.Marimummo

TALVIPÄIVÄN MIETTEITÄ

24.02.2017

Mikä silmii hivelevä näky! Suurii lumhiutaleita kieppuu maaha, lie valla valssi tahis. -Taas mummo mielemaisemaa tulloo vallato lapsuus. Välitunni riemuu ja kilpailu kuka kerkii enite kielellää pyyvystämmää leijuvii lumhiutaleita. Villii kiljumist ja temmeltämise riemuu! Kukako voitti, se vissii jäi loppupelis selvittämäti. Armoto koulukello soi...ja herätti mummo taas tähä päivää. Sannoot jot koti o vaaralline paikka mut kukkaa ei oo vihjast et siel voip olla äkkipikane sohvajalka. Ihka hissuksii viikko sit ohiti kysseise sohva jalkonee, ni hää mokoma kamppas miut.Hävisi 1-0 ja varvasha siin rytäkäs murtu, joku kysy jot mitä mie sillo sanoi. Painokelvotonta tul tuuti täyvelt, niiko se ois mittää auttant. Hyvivointasemal pit lähtii ja hävetys alko hiipii mielee. Ai et minkätähe, no ko nää miu köpsehtimiset rupiaat nykysi sattumaa ain perjantain. Hoitaja tutki ja kapaloi varpahaisein vieruskaverii kii ja taas mäntii, keppilöi kans niiko ennekii. Hyvivointiasemalt jäi päällimäiseks hyvä miel, ko siel kaik ovat nii ystävällisii. Tervehtiit, eivätkä hössötä hoppu töppösis. Mummo hissuttelloo nyt tuvas ko ei ulkokenkä miellyttänt...varvasta nimittäi. Ei hättää tupatöis o mist valita. Neulomissii, lukemissii, ristikkoloi, kisoloi.                                                                                     Lumhiutaleihe tanssahtelu laantuu ja häikäsevä valkone hanki jääp uottelemmaa....jäniksenjälkii.

t.Marimummo

 

 

 

 

 

 

OHJELMANSIIRTOTAUKO

1.1.2017

Kaikki jotka olette blogissani vierailleet olette huomanneet että edellisen tarinan pieni tyttö pysähtyi polun varteen...mitä lie jäänyt miettimään.

Kahden vuoden hiljaisuuden olen sivullani nimennyt ohjelmansiirtotauoksi. Tuo aika on ollut kasvamisen aikaa kohdallani. Olen alittanut/ylittänyt ja muuttanut periaatteitani.  Äitinä ja mummona olen kokenut raastavat hetket, voimattomuuden ja elämän raadollisuuden. Lapsuuden uskoni "yläkerran" valkopartaiseen on ollut kovalla koetuksella. Tänä some/digiaikana ei yhteys tuntunut pelittävän, liekö edes G2 yhteyttä pilviin. Josko vanha sanonta että kyynelet asuvat sipulissa pitää paikkansa, olen kuivattanut melkoisen määrän niitä.

Toivon ettei kukaan koe tätä aloitusta valitusvirtenä saati "gloorian tavoitteluna". Olen lapsenlapsilleni sanonut että pelkoa ja elämän epämiellyttävyyksiä ei kannata kiertää vaan on rohkeasti mentävä ja selvitettävä ne. Annettava itselle aikaa. Itse olen oppinut purkamaan niin ilot kuin surutkin. Ystävät ovat korvaamattomia ja ennenkaikkea "kuuntelevat korvat".

Voi, mahtuu maailmaani toki iloakin ja tietty niitä sattumuksia jotka aika kultaa.

Kaikkea hyvää Teille alkaneelle vuodelle 2017!

Kuunnelkaa itseänne ja huomiokaa lähimmäisenne.

t. Marimummo

 

MENNEEN KESÄN HAASTEITA

2.11

Mie ko porhalsi aikamatkal kesäl ni taisi unohtuu tykkänää menneesee maalimaa. Vanhoi asjoi pit tonkii, mukavii ja vähemmä mukavii elämäkokemuksii. Aloti opiskelu samalt saralt. Vanha pittää kuulema rasittaa aivojaa uuve oppimisel. Ol mite ol, eiko haastetta kehhii sannoo nuoremp polvi. Työ lukijat tietty mietittä mitä miust ison tulloo. Ensinnäkkii mie ole jo iha iso jot opiskelu kans ei auta lotnakehtaa jos meinajaa jottai saaha aikaseks. Ei miust mittää maisterii tule, älkää luulkokkaa. Miul nääs on jo iä tuoma rasite tuos oppimises, kompuutter puotteloo jo liiat pois. Nuoremmil on sitä tyhjää tillaa enempi. No ol mite ol, tul mielehei jot mie halusi jo pienen tyttön lähetyssaarnaajaks. Suurel paatoksel lauloi olemattomal lauluäänelläi "Mustaa Saaraa" ja oli iha vissin varmast mänös Ambomaal saarnaamaa. No ei miust tult lähettiläst pakanalapsil  eikä muutakaa siihe suuntaa. Sitä lauluukaa ei saa ennää laulaa. Näi se maalima muuttuu ja myö sen mukan tahotaa tahe ei. Tää hetkine kouluttautumine tuntuu yhe toivee totteutumiselt. Koko juttu muovautuup oma elämätarina ympäril. Kesäaikan ko kirjoti elämästäi, tunsi suurta myötätuntoo kirjailijoit kohtaa. Asjoihe lookine järjestys ol yleaikaa hukas. Sitko pit ilmasta ihtiää lyhyvest ni luulettaks työ et se miul onnistu. Ajatukset pursus ko pullataikina kilohiival. Vihoviimesel tarinai ol kuosis. Sanotaa jot aika kultaa muistot. Onneks ei iha kaikkii, muutesi miu tarinai ois tosi tylsä. Opiskelluin jatkuu viel ensvuuve puolel, jote asjast myöhemmi lissää. Täs ei oo ko murto-osa viime kesäst mut nyt mie ole alotukse vauhis ni eiköhä tuota kirjotust ala ilmaantuu.

t. Marimummo

SELITYKSII JA SELÄTYKSII...

9.6.2014

Yle hehkiää kesäpäivää! Sannoovat jot selitykset o turhapäiväsii verukkeita. Pittää selitellä vaik tekemättömii töitä. Tänä kevvään miult hävisiit huhtikuu ja osa toukokuust. Siihe ol kyl selkiä syykii. "Perintöhopiaks" saatu astma runno minnuu oikei ola takkaa. Nykysi pätkiit kaik asiat suuril kirjaimil lyhenteiks joist ei tava kuolevaine ota mittää tolkkuu. Mie rustasi kans lyhennelmä kevvää ahistuksest kirjainpötköks AKSALKKI, vähäks tul hieno.
Eli  A/astma, K/koivu, S/siitepöly, A/ahistus, L/lääkitys, K/kanttuvei, K/kunnonkohotus, I/into piukeena paanalle ja taas ol mummo pystys. Astma tuppaa ain sillo tällö sinuttelemmaa. Suht sopusast o rinnakkai kulettukkii vuoskymmenet. Eel kerrottu ei missää nimes oo valitusvirs,  pois se miust. Hankalii asjoihekii kans on vaa opittava elämää.

Tul mielehei  lapsuuvest kansakoulu kevätjuhla. Opettajain ol suures viisauvessaa päättänt jot mie lausu runo kevätjuhlas. Mie polone uoti innokkaast jot päästää opettaja kans etsimää sopiva runo. Mitä viel, hää sano jot on jo valint miule runo ja anto paperi etehei. Miun eessäi ol runo jonka sopivuus kevvääse ol yhtä ettääl ko itä lännest. Runo alko "Kaksi vanhaa, vanhaa varista istuu...jne. Itku tul ja huul väpättäin sanoi jot nui rummaa runnoo en esitä. Ei auttanut itku eikä anelu, opettaja päätös piti. Äitiin helpotti miun tuskajain ja ompelutti kauniin mekon kevätjuhlaan.  Juhlapäivä koitti, runo oli opeteltu kirvelevi mieli mut uus hieno mekko tuki piene tytö itsetuntoo. Seisottii etteises ja uotettii hetkee millo mäntäs luokkaa ja juhla alkas. Yhtäkkii olkapäätäin tönäs tyttö joka ol miu henkilökohtane kiusahenk koko kouluaja ja tokas kuuluval äänel "Kuules Marjatta, ei tuo siu mekkois oo kovikaa kummone, siin näkkyyt oleva mustat harsimalankatkii  viel purkamati". Vilkasi hätäsest olkapäälle ja totta oli. Ei tult itku mut tul sisu. Pani suun suppuu ja päätin että oottakaas varikset . Tul miu vuoroin essiintyy . Veji sellasel paatoksel runo jot vissii ne variksetkii tippu silt aijalt. Opettaja kiitti, yleisö taputti, harsinlankat haihtu mielest, alkava kesäloma voitti muut harmit. Aikuisen olen joskus miettint tuota kevätjuhlaa. Tuntuu jot sillo tais alkaa semmone sisäsyntyse selviytymisvieti kasvu miu pääs. Mikä ei tapa se vahvistaa, vanha viisaus.                 

t. Marimummo

 

AIKAMATKA

31.12.2014

....Vanha metsäpolku kutsuu kulkemaan....pieni tyttö pysähtyy, poimii polun varren heinikosta mansikoita pujottaen ne helminauhaksi. Lähistöllä kuuluu kotipihan ääniä. Vasikka ynähtelee pihapiirin aitauksessa, kaivon kannen saranat kitisevät, äiti on veden haussa. Äkkiä ilman täyttää kimeä ja pelottava surina. Hetki lapsuudesta katoaa... Olen kävellyt tutun polun päähän, pellon reunaan. Edesssäni on tie joka vie lapsuuskotini pihaan. Mietin uskallanko häiritä sen nykyisiä asukkaita. Ääni joka palautti ajatukseni tähän hetkeen lähti moottorisahasta jonka parissa talon  isäntä askaroi. Tätä matkaa olen suunnitellut jo kauan, poismuutosta on kulunut 57 vuotta. Ei auttanut enää peruuttaa, minut oli huomattu. Olin miettinyt sanoja ja lauseita joilla itseni ja matkani tarkoituksen esittelisin. Tapaaminen olikin varsin helppo, uusi asukas oli vaistonnut kuka olin. "Muistele kaikessa rauhassa, tule myös tupaan". Jäin pihamaalle, vanhan aitan tilalla oli uusi punainen ulkorakennus jossa oli myös sauna. Äidin mansikkamaa oli muuttunut perennapenkiksi. Iita-mummon mökki pilkotti puiden välistä. Istahdin portaille. Piha-aidan paikalla kasvoi pensaita mutta samassa aikamatka otti taas ohjakset käsiin. Vanha vene oli nostettu kumolleen korkeitten telineitten päälle. Olin surkeana itkenyt ettei minulla ollut  leikkimökkiä. Kaikilla muillakin tytöillä oli, tai melkein kaikilla. Naapurin avustamana äitini oivalsi että vanhalle soutupelille löytyi käyttöä. Hieno siitä tuli mutta ei siellä kotileikkejä leikitty.  Vene-mökkiin muodostui taidepaja. Äidiltä salaa kävin lähistöllä olevan savikuopan reunoilta hakemassa savea josta muovailin astioita ja mielikuvitukseni muita tuotteita leikkeihini. Todellisuus tavoitti jälleen, nousin portaat ja valmistauduin kohtaamaan myös muistoja jotka kaikki eivät ajan kultauksessa ole kaunistuneet. Seisoin keittiön kynnyksellä, näinkö pieni se oli. Näin oman sänkyni keittiön nurkassa, Sanomia-pussin seinällä, ruokapöydän ja rakkaan astiakaapin joka on kulkenut mukanani. Äidin tuore rieska ja vasta paistettu uunijuusto tuoksuineen leijui ilmassa. Kamarissa en nähnyt sen nykyistä kalustusta vaan muistojen kuvan. Punaiset nojatuolit kaarevin käsinojin, ruskean peili-lipaston ja pystyuunin. Uunin, jonka edessä leikin nukeillani ja mielikuvituskavereillani. Olin nimittäin melkoinen yksinpuhelija ja tarinan sepittäjä ja häpesin itseni seinän rakoon jos joku sattui kuulemaan. Ikkunan edessä suurilehtinen fiikus-kukka oli pelottava yöllä kuun paisteessa. Vilkas ajatusmaailmani kuvitteli lehdet milloin  menninkäisiksi milloin krokotiiliksi. Seurauksena kipaisu yön pimeydessä äidin kainaloon."Käykö Sinulle kahvi", kuului keittiöstä. Ravistelin mieleni irti muistoista ja harmikseni huomasin ajan kuluneen vauhdilla joten kieltäydyin kahvittelusta. Nykyiset asukkaat kertoilivat omia kuulumisiaan ja kylän muuttumisesta ajan myötä. Emännättömiä taloja, vanha polvi nurmen alla, työn perässä muualle matkanneita ja paluumuuttajia takaisin lapsuutensa maisemiin. Myös minun oli aika irrottautua muistoistani ja suunnata kotia kohti. Kiitollisena muistelen entisen kotitaloni nykyisiä asukkaita. Heille vieraana ihmisenä sain tehdä aikamatkaa entisessä lapsuuskodissani ja sen pihapiirissä. Kesä vaihtui syksyksi ja odotettu talvi lumineen saapui nippanappa jouluksi. Kuntoutuksessa on käyty ja "äijä vähä" sitä sun tätä touhuttu. Vuosi on lopuillaan ja jos mahdollista, toivotaan tulevasta parempaa. Pitäkää huoli itsestänne ja rakkaistanne.

KIITOS SIVULLA KÄYNEILLE JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

***********

PS. LOPPUVUODEN KEVENNYS

Vilho 5v. sai ALIAS-pelin lahjaksi jossa kuva selitetään kaverille paljastamatta kuvaa.

Vilho oli vuorossa ja selitti "No siltä vähän niinku luut tippuu..ja..ja sitte sil on semmoset räpylät...ja päässä ihan kuin lattiaharja ja se alkaa HYYLLÄ ! Oli muuten seepra!

t. Marimummo

 

 

KEVÄTHUUMAA JA AHISTUSTA..

27.3.2014

Voihan kevät! Ylistys auringolle, pihanurmikon kuivattavalle kevätahavalle, millin kokoisille krookuksen nupuille, mustarastas veitikoille jne.

Mut annas olla! Keväthurmio livaht tipotieheesä ko kipusi vinttikomero uumenii essimää kevätretonkii ja muita "sarkavaatteita" kevyempii vermeitä. Löyvetyt hynttyyt kainalos lähi alakertaa mallaaamaa niitä peili ettee. Voi tärpästikkeli, vaate ko vaate hölly ryntäihe kohalt, kirist hävinnee vyötärö paikkeilt ja takapuol vaati väljyyttä lissää. Istuin ihka miettimää tätä yhtälöö. Vaaka mukkaa mie ole laihtunt mut kui tää tälviisii männöö. Kaik on jysähtänt ahteri kohtaa jumituksii. Koko miun karteroopiin tuntuu irvistelevä -"oist yrittänt enemmän". Just joo, osu ja uppos niiko sannoot nuoremmat. Mittää vaatteita ei saa saumavaroist suurentannee, ko ei oo mittää saumavarroi. Parikii selventävvää asijaa tul mielehei. Meil on vanha mökki ja"kostiat komerot" lie kutistunneet miun vaatteet. Sit viel toine juttu, viime kevvää virpojat toivottiit mei isännäl issoo mahhaa ja emännäl perrää leviää. Täs sitä nyt ollaa. Vissii se on täst lähettävä kostyymikauppaa henkarloi siirtelemmää.

t. Marimummo

TAKKUILUA TUNNELMASTA TOISEEN

16.3.2014

Anteeksi paljon sivuillani kävijät. Kirjoittelu on ollut "vaiheessa". Flunssa ja muut ruumiilliset kuritukset ovat vaivanneet viime aikoina ja ajatuksen kulku on vähän takkuillut. Lie voitelu epäonnistunut kun ei ole tämä kirjoitusurheilu luistanut. Nyt kuitenkin on takana varsin antoisa opiskeluviikonloppu kolmannen sektorin merkeissä ja mummo alkaa taas lähteä käyntiin.
Sain taas kerran todeta kuinka yhdistyskonkarit koolla ollessaan jaksavat luoda uskoa toisiinsa ja tulevaisuuteen. Meillä on kysyntää mutta toivoa sopii että toimijoitten keski-ikä kääntyisi laskuun ja hieman nuorempia saataisiin mukaan. Itselleni yhdistystyö on antanut todella paljon. Joskus on jonkun tapahtuman jälkeen tyhjä kuin ilmapallo eikä ole kissaakaan jaksanut sanoa kuin elukaksi. Annas olla kun hetki huilataan niin taas painetaan tukka putkella entisellä innolla.Tosin, jos rehellisiä ollaan niin ei se aina näin helposti mene. Iän myötä tahti hidastuu vaikka tahtoa olisi kuinka paljon. Entistä useammin joutuu tarkistamaan jaksamisensa ja olemaan itselleen armollinen. On opittava hyväksymään iän tuomat vähemmän mukavat asiat. Oman liikuntakykyni heikkeneminen on ollut melkoinen kompastuskivi. Kyynärsauvoihin turvautuminen aiheutti melkoisen ärhentely vaiheen itseäni kohtaan. Aikani kiukuteltuani, vastaan tuli asioita jotka käänsivät "kepittelyni" huomattavasti helpommaksi. Ei tässä iässä alvariinsa mummolle ovia aukaista, kaikki vaan pyyhältävät ohi oikealta ja vasemmalta. Annas olla kun joskus ystävällinen nuori mies aukaisee oven, niin johan on olo kuin "lehtrevol". Senhetkinen kipu ja kolotus ovat tipotiessään.  Aurinkoista ja liikunnallista kevättä kaikille!

t.Marimummo

 

VUONNA KANTO JA KIVI.....

2.2.2014

Kello raksutus,tuva uunikylk lämmi ja Kynttelipäivä hämärtyy. Pakkaspoikakii helpotti eikä kopistele nurkis. Mikäs ei oo mummo töpöstelles sisätilois ja antaa ajatuksii kirmata. A sinnehä tuo taas viskas...muistilokeroin uumenii. Tulla tupsaht miun ensmäine työpaikkain mielehein. Siihe aikaa ei olt nuita ikärajjoi. Oli hätäset 14v. ko alotin kotapulaisen semmoses perrees jos ol vanhempii lisäks kaks poikalasta, varsinaisii rasavillilöi. Ite asias lähi "soitelle sottaa". En osant oikiast tehä mittää talloustöitä. Kyl äitiin ol neuvont yhtä sun toista ja kolmattakkii mut luulettaks työ jot minnuu ois kiinnostant. Hui hai, mieles olliit jo muut metkut. No, piikomispaika frouva opettikkii minnuu oikei "vörninki" kans. Pit opetella laittamaa ruokaa, leipomaa, siivoomaa ja pesemää pyykkii. Ikkäin muista ko ensmäise kerra laito ruuaks keitetyt perunat ja ruskia makkarakastikkee. Vähä hirvitti ko isäntä tul aikasemmi kottii ja kysy joks on fröökynäl ruoka valmista. Hätäsest vastasi hella äärest jot iha hetimite. Kannoi ruuat pöytää ni isäntä  purskaht hillittömmää nauruu. Mie huul pyöreen uoti jot hää virkkas jottai. No, virkkoha hää -"Ei siu Marjatta näi vasite huoli miule ruokaa laittaa, kyl mie perunat kuori issekkii". Emäntä ol antant ohjeet jot kuoritut perunat, ni mie tunnolline tumpelo keiti ne kuorinee. Kuorin sit ja toi pöytää. Tänäpäin se tapa onkii oikei kokkiherroi uusii hienoi ohjeita.

Pyykipesu ol miust yle vaikiaa ja sitä ol paljo. Valkopyykkii ja kirjavaa, jos jonkiilaist sorttii. Pojaviikarit pittiit huole et pestävää riitti ja piisas. Pulsaattorikone ol sen aja teknine ihme, ei sentää tarvint pyyklauval pestä. Lajittelu pit tehä huolel mut sit kerra lipsaht värrii päästävät punaset sukat alusvaatteihe mukan konneesee. Kauhust kankeen leviti narul tasase vaaleepunast pyykkii. Isännä enne valkoset pitkälahkeisetkii olliit saaneet hempee punerrukse. Itku kurkus tei tilitystä frouval ko hää tul töist. No, nuhteet tul ja assiist. Isäntä puolestaa ot huumoril koko miun pyykkihommain. Sano vaa lähtevääse ostamaa sinisii alushousui. Ei millää ilkiä työhaalarii tehtaal vaihtaa äijii näkyvis jos jalas o ruusupunaset kalsarit. Kaikest huolimati mie hoiteli heijä huusholliaa päivällee kaks vuotta. Siint ajast tähä päivää on pitkä aika ja kommelluksii elävarrel onkii sattunt yle monest. A joka ihtellee nauraa, silt ei ilova puutu.

t.Marimummo

 

FIILISTELLYY...

19.1.14

Nyt o iha pakko loikata nykypäivää. Entisen imatralaisen ei voi ku hihitellä tuon  Puttoukse kouris.  Anskul o kyl asennetta vaik hää tuntuu oleva vähä eksyksis täl hetkel. Kyl meil naisil saap olla oikeus ommii tunteisii vaik ukot pittäätkii sitä jonnii joutavan akkoin kotkotuksen. Mie en alu pittäi oikei osant tykätä koko ohjelmast ko ne jutut alko kiertää "nava" ympäril ko ikkää huonos tikkakisas. Pit muuttaa mieltä ko tuo Ansku tupsaht estraatil...hää o jotekii nii sellane sievä ja tuoree olone. Kyl se häne ukkoose sais avvailla silmääse seppose selällee ja huomata kui narjaka olone emäntä hänel on. Mukavaaha se jääkiekkoilu on mut oha sitä elämäs muutakii kassottavvaa. Eikä nyt kuitekaa aleta romahtelemmaa, ruvetaa vaik haastaa pajattammaa niist tunteist.

t. Marimummo

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

11.04 | 16:20
Valokuvia on saanut 8
22.01 | 19:13
Valokuvia on saanut 1
22.01 | 19:13
Valokuvia on saanut 1
22.01 | 19:13
Valokuvia on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta