SAVUPIIPUN NEULOJA ***

MUISTITESTI I.

22.01.2018

Mummo vetäisi melkein vuoden unet, ei sentään Ruususen 100 vuotta. Unohduin katselemaan  lumihiutaleitten tanssia ja taisi tuota ropista vesisadettakin menneen vuoden aikana. No, " hyvin nukkuneena" eik` muuta kuin kirjoittamaan. En tiedä olisinko vieläkään aloittanut ellei koulukaverini lähettänyt vanhoja luokkakuvia. Voi varjelkoon, vanhin kuva vuodelta 1955-1956. Muuttaessani pois lapsuusmaisemista on kulunut melkoinen tovi, 60 vuotta. - Mielenkiintoinen muistitesti yrttää kasvoille saada oikeita nimiä. Sen aikaisessa koulukuvassa oli nousevaa nuorisoa. Menee varmaan toinenkin tovi ennenkuin olen kaikki nimennyt. Joitain olen tavannut vuosien varrella ja tunnistamisen riemu on ollut rajaton...Tämä lie vasta alkua tästä aiheesta. Pakkanen, 20c kolistelee nurkissa mutta tupasen puu-uuni levittää lempeää lämpöä. Talvipäivä hämärtyy...

t.Marimummo

TALVIPÄIVÄN MIETTEITÄ

24.02.2017

Mikä silmii hivelevä näky! Suurii lumhiutaleita kieppuu maaha, lie valla valssi tahis. -Taas mummo mielemaisemaa tulloo vallato lapsuus. Välitunni riemuu ja kilpailu kuka kerkii enite kielellää pyyvystämmää leijuvii lumhiutaleita. Villii kiljumist ja temmeltämise riemuu! Kukako voitti, se vissii jäi loppupelis selvittämäti. Armoto koulukello soi...ja herätti mummo taas tähä päivää. Sannoot jot koti o vaaralline paikka mut kukkaa ei oo vihjast et siel voip olla äkkipikane sohvajalka. Ihka hissuksii viikko sit ohiti kysseise sohva jalkonee, ni hää mokoma kamppas miut.Hävisi 1-0 ja varvasha siin rytäkäs murtu, joku kysy jot mitä mie sillo sanoi. Painokelvotonta tul tuuti täyvelt, niiko se ois mittää auttant. Hyvivointasemal pit lähtii ja hävetys alko hiipii mielee. Ai et minkätähe, no ko nää miu köpsehtimiset rupiaat nykysi sattumaa ain perjantain. Hoitaja tutki ja kapaloi varpahaisein vieruskaverii kii ja taas mäntii, keppilöi kans niiko ennekii. Hyvivointiasemalt jäi päällimäiseks hyvä miel, ko siel kaik ovat nii ystävällisii. Tervehtiit, eivätkä hössötä hoppu töppösis. Mummo hissuttelloo nyt tuvas ko ei ulkokenkä miellyttänt...varvasta nimittäi. Ei hättää tupatöis o mist valita. Neulomissii, lukemissii, ristikkoloi, kisoloi.                                                                                     Lumhiutaleihe tanssahtelu laantuu ja häikäsevä valkone hanki jääp uottelemmaa....jäniksenjälkii.

t.Marimummo

 

 

 

 

 

 

OHJELMANSIIRTOTAUKO

1.1.2017

Kaikki jotka olette blogissani vierailleet olette huomanneet että edellisen tarinan pieni tyttö pysähtyi polun varteen...mitä lie jäänyt miettimään.

Kahden vuoden hiljaisuuden olen sivullani nimennyt ohjelmansiirtotauoksi. Tuo aika on ollut kasvamisen aikaa kohdallani. Olen alittanut/ylittänyt ja muuttanut periaatteitani.  Äitinä ja mummona olen kokenut raastavat hetket, voimattomuuden ja elämän raadollisuuden. Lapsuuden uskoni "yläkerran" valkopartaiseen on ollut kovalla koetuksella. Tänä some/digiaikana ei yhteys tuntunut pelittävän, liekö edes G2 yhteyttä pilviin. Josko vanha sanonta että kyynelet asuvat sipulissa pitää paikkansa, olen kuivattanut melkoisen määrän niitä.

Toivon ettei kukaan koe tätä aloitusta valitusvirtenä saati "gloorian tavoitteluna". Olen lapsenlapsilleni sanonut että pelkoa ja elämän epämiellyttävyyksiä ei kannata kiertää vaan on rohkeasti mentävä ja selvitettävä ne. Annettava itselle aikaa. Itse olen oppinut purkamaan niin ilot kuin surutkin. Ystävät ovat korvaamattomia ja ennenkaikkea "kuuntelevat korvat".

Voi, mahtuu maailmaani toki iloakin ja tietty niitä sattumuksia jotka aika kultaa.

Kaikkea hyvää Teille alkaneelle vuodelle 2017!

Kuunnelkaa itseänne ja huomiokaa lähimmäisenne.

t. Marimummo

 

MENNEEN KESÄN HAASTEITA

2.11

Mie ko porhalsi aikamatkal kesäl ni taisi unohtuu tykkänää menneesee maalimaa. Vanhoi asjoi pit tonkii, mukavii ja vähemmä mukavii elämäkokemuksii. Aloti opiskelu samalt saralt. Vanha pittää kuulema rasittaa aivojaa uuve oppimisel. Ol mite ol, eiko haastetta kehhii sannoo nuoremp polvi. Työ lukijat tietty mietittä mitä miust ison tulloo. Ensinnäkkii mie ole jo iha iso jot opiskelu kans ei auta lotnakehtaa jos meinajaa jottai saaha aikaseks. Ei miust mittää maisterii tule, älkää luulkokkaa. Miul nääs on jo iä tuoma rasite tuos oppimises, kompuutter puotteloo jo liiat pois. Nuoremmil on sitä tyhjää tillaa enempi. No ol mite ol, tul mielehei jot mie halusi jo pienen tyttön lähetyssaarnaajaks. Suurel paatoksel lauloi olemattomal lauluäänelläi "Mustaa Saaraa" ja oli iha vissin varmast mänös Ambomaal saarnaamaa. No ei miust tult lähettiläst pakanalapsil  eikä muutakaa siihe suuntaa. Sitä lauluukaa ei saa ennää laulaa. Näi se maalima muuttuu ja myö sen mukan tahotaa tahe ei. Tää hetkine kouluttautumine tuntuu yhe toivee totteutumiselt. Koko juttu muovautuup oma elämätarina ympäril. Kesäaikan ko kirjoti elämästäi, tunsi suurta myötätuntoo kirjailijoit kohtaa. Asjoihe lookine järjestys ol yleaikaa hukas. Sitko pit ilmasta ihtiää lyhyvest ni luulettaks työ et se miul onnistu. Ajatukset pursus ko pullataikina kilohiival. Vihoviimesel tarinai ol kuosis. Sanotaa jot aika kultaa muistot. Onneks ei iha kaikkii, muutesi miu tarinai ois tosi tylsä. Opiskelluin jatkuu viel ensvuuve puolel, jote asjast myöhemmi lissää. Täs ei oo ko murto-osa viime kesäst mut nyt mie ole alotukse vauhis ni eiköhä tuota kirjotust ala ilmaantuu.

t. Marimummo

SELITYKSII JA SELÄTYKSII...

9.6.2014

Yle hehkiää kesäpäivää! Sannoovat jot selitykset o turhapäiväsii verukkeita. Pittää selitellä vaik tekemättömii töitä. Tänä kevvään miult hävisiit huhtikuu ja osa toukokuust. Siihe ol kyl selkiä syykii. "Perintöhopiaks" saatu astma runno minnuu oikei ola takkaa. Nykysi pätkiit kaik asiat suuril kirjaimil lyhenteiks joist ei tava kuolevaine ota mittää tolkkuu. Mie rustasi kans lyhennelmä kevvää ahistuksest kirjainpötköks AKSALKKI, vähäks tul hieno.
Eli  A/astma, K/koivu, S/siitepöly, A/ahistus, L/lääkitys, K/kanttuvei, K/kunnonkohotus, I/into piukeena paanalle ja taas ol mummo pystys. Astma tuppaa ain sillo tällö sinuttelemmaa. Suht sopusast o rinnakkai kulettukkii vuoskymmenet. Eel kerrottu ei missää nimes oo valitusvirs,  pois se miust. Hankalii asjoihekii kans on vaa opittava elämää.

Tul mielehei  lapsuuvest kansakoulu kevätjuhla. Opettajain ol suures viisauvessaa päättänt jot mie lausu runo kevätjuhlas. Mie polone uoti innokkaast jot päästää opettaja kans etsimää sopiva runo. Mitä viel, hää sano jot on jo valint miule runo ja anto paperi etehei. Miun eessäi ol runo jonka sopivuus kevvääse ol yhtä ettääl ko itä lännest. Runo alko "Kaksi vanhaa, vanhaa varista istuu...jne. Itku tul ja huul väpättäin sanoi jot nui rummaa runnoo en esitä. Ei auttanut itku eikä anelu, opettaja päätös piti. Äitiin helpotti miun tuskajain ja ompelutti kauniin mekon kevätjuhlaan.  Juhlapäivä koitti, runo oli opeteltu kirvelevi mieli mut uus hieno mekko tuki piene tytö itsetuntoo. Seisottii etteises ja uotettii hetkee millo mäntäs luokkaa ja juhla alkas. Yhtäkkii olkapäätäin tönäs tyttö joka ol miu henkilökohtane kiusahenk koko kouluaja ja tokas kuuluval äänel "Kuules Marjatta, ei tuo siu mekkois oo kovikaa kummone, siin näkkyyt oleva mustat harsimalankatkii  viel purkamati". Vilkasi hätäsest olkapäälle ja totta oli. Ei tult itku mut tul sisu. Pani suun suppuu ja päätin että oottakaas varikset . Tul miu vuoroin essiintyy . Veji sellasel paatoksel runo jot vissii ne variksetkii tippu silt aijalt. Opettaja kiitti, yleisö taputti, harsinlankat haihtu mielest, alkava kesäloma voitti muut harmit. Aikuisen olen joskus miettint tuota kevätjuhlaa. Tuntuu jot sillo tais alkaa semmone sisäsyntyse selviytymisvieti kasvu miu pääs. Mikä ei tapa se vahvistaa, vanha viisaus.                 

t. Marimummo

 

AIKAMATKA

31.12.2014

....Vanha metsäpolku kutsuu kulkemaan....pieni tyttö pysähtyy, poimii polun varren heinikosta mansikoita pujottaen ne helminauhaksi. Lähistöllä kuuluu kotipihan ääniä. Vasikka ynähtelee pihapiirin aitauksessa, kaivon kannen saranat kitisevät, äiti on veden haussa. Äkkiä ilman täyttää kimeä ja pelottava surina. Hetki lapsuudesta katoaa... Olen kävellyt tutun polun päähän, pellon reunaan. Edesssäni on tie joka vie lapsuuskotini pihaan. Mietin uskallanko häiritä sen nykyisiä asukkaita. Ääni joka palautti ajatukseni tähän hetkeen lähti moottorisahasta jonka parissa talon  isäntä askaroi. Tätä matkaa olen suunnitellut jo kauan, poismuutosta on kulunut 57 vuotta. Ei auttanut enää peruuttaa, minut oli huomattu. Olin miettinyt sanoja ja lauseita joilla itseni ja matkani tarkoituksen esittelisin. Tapaaminen olikin varsin helppo, uusi asukas oli vaistonnut kuka olin. "Muistele kaikessa rauhassa, tule myös tupaan". Jäin pihamaalle, vanhan aitan tilalla oli uusi punainen ulkorakennus jossa oli myös sauna. Äidin mansikkamaa oli muuttunut perennapenkiksi. Iita-mummon mökki pilkotti puiden välistä. Istahdin portaille. Piha-aidan paikalla kasvoi pensaita mutta samassa aikamatka otti taas ohjakset käsiin. Vanha vene oli nostettu kumolleen korkeitten telineitten päälle. Olin surkeana itkenyt ettei minulla ollut  leikkimökkiä. Kaikilla muillakin tytöillä oli, tai melkein kaikilla. Naapurin avustamana äitini oivalsi että vanhalle soutupelille löytyi käyttöä. Hieno siitä tuli mutta ei siellä kotileikkejä leikitty.  Vene-mökkiin muodostui taidepaja. Äidiltä salaa kävin lähistöllä olevan savikuopan reunoilta hakemassa savea josta muovailin astioita ja mielikuvitukseni muita tuotteita leikkeihini. Todellisuus tavoitti jälleen, nousin portaat ja valmistauduin kohtaamaan myös muistoja jotka kaikki eivät ajan kultauksessa ole kaunistuneet. Seisoin keittiön kynnyksellä, näinkö pieni se oli. Näin oman sänkyni keittiön nurkassa, Sanomia-pussin seinällä, ruokapöydän ja rakkaan astiakaapin joka on kulkenut mukanani. Äidin tuore rieska ja vasta paistettu uunijuusto tuoksuineen leijui ilmassa. Kamarissa en nähnyt sen nykyistä kalustusta vaan muistojen kuvan. Punaiset nojatuolit kaarevin käsinojin, ruskean peili-lipaston ja pystyuunin. Uunin, jonka edessä leikin nukeillani ja mielikuvituskavereillani. Olin nimittäin melkoinen yksinpuhelija ja tarinan sepittäjä ja häpesin itseni seinän rakoon jos joku sattui kuulemaan. Ikkunan edessä suurilehtinen fiikus-kukka oli pelottava yöllä kuun paisteessa. Vilkas ajatusmaailmani kuvitteli lehdet milloin  menninkäisiksi milloin krokotiiliksi. Seurauksena kipaisu yön pimeydessä äidin kainaloon."Käykö Sinulle kahvi", kuului keittiöstä. Ravistelin mieleni irti muistoista ja harmikseni huomasin ajan kuluneen vauhdilla joten kieltäydyin kahvittelusta. Nykyiset asukkaat kertoilivat omia kuulumisiaan ja kylän muuttumisesta ajan myötä. Emännättömiä taloja, vanha polvi nurmen alla, työn perässä muualle matkanneita ja paluumuuttajia takaisin lapsuutensa maisemiin. Myös minun oli aika irrottautua muistoistani ja suunnata kotia kohti. Kiitollisena muistelen entisen kotitaloni nykyisiä asukkaita. Heille vieraana ihmisenä sain tehdä aikamatkaa entisessä lapsuuskodissani ja sen pihapiirissä. Kesä vaihtui syksyksi ja odotettu talvi lumineen saapui nippanappa jouluksi. Kuntoutuksessa on käyty ja "äijä vähä" sitä sun tätä touhuttu. Vuosi on lopuillaan ja jos mahdollista, toivotaan tulevasta parempaa. Pitäkää huoli itsestänne ja rakkaistanne.

KIITOS SIVULLA KÄYNEILLE JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

***********

PS. LOPPUVUODEN KEVENNYS

Vilho 5v. sai ALIAS-pelin lahjaksi jossa kuva selitetään kaverille paljastamatta kuvaa.

Vilho oli vuorossa ja selitti "No siltä vähän niinku luut tippuu..ja..ja sitte sil on semmoset räpylät...ja päässä ihan kuin lattiaharja ja se alkaa HYYLLÄ ! Oli muuten seepra!

t. Marimummo

 

 

KEVÄTHUUMAA JA AHISTUSTA..

27.3.2014

Voihan kevät! Ylistys auringolle, pihanurmikon kuivattavalle kevätahavalle, millin kokoisille krookuksen nupuille, mustarastas veitikoille jne.

Mut annas olla! Keväthurmio livaht tipotieheesä ko kipusi vinttikomero uumenii essimää kevätretonkii ja muita "sarkavaatteita" kevyempii vermeitä. Löyvetyt hynttyyt kainalos lähi alakertaa mallaaamaa niitä peili ettee. Voi tärpästikkeli, vaate ko vaate hölly ryntäihe kohalt, kirist hävinnee vyötärö paikkeilt ja takapuol vaati väljyyttä lissää. Istuin ihka miettimää tätä yhtälöö. Vaaka mukkaa mie ole laihtunt mut kui tää tälviisii männöö. Kaik on jysähtänt ahteri kohtaa jumituksii. Koko miun karteroopiin tuntuu irvistelevä -"oist yrittänt enemmän". Just joo, osu ja uppos niiko sannoot nuoremmat. Mittää vaatteita ei saa saumavaroist suurentannee, ko ei oo mittää saumavarroi. Parikii selventävvää asijaa tul mielehei. Meil on vanha mökki ja"kostiat komerot" lie kutistunneet miun vaatteet. Sit viel toine juttu, viime kevvää virpojat toivottiit mei isännäl issoo mahhaa ja emännäl perrää leviää. Täs sitä nyt ollaa. Vissii se on täst lähettävä kostyymikauppaa henkarloi siirtelemmää.

t. Marimummo

TAKKUILUA TUNNELMASTA TOISEEN

16.3.2014

Anteeksi paljon sivuillani kävijät. Kirjoittelu on ollut "vaiheessa". Flunssa ja muut ruumiilliset kuritukset ovat vaivanneet viime aikoina ja ajatuksen kulku on vähän takkuillut. Lie voitelu epäonnistunut kun ei ole tämä kirjoitusurheilu luistanut. Nyt kuitenkin on takana varsin antoisa opiskeluviikonloppu kolmannen sektorin merkeissä ja mummo alkaa taas lähteä käyntiin.
Sain taas kerran todeta kuinka yhdistyskonkarit koolla ollessaan jaksavat luoda uskoa toisiinsa ja tulevaisuuteen. Meillä on kysyntää mutta toivoa sopii että toimijoitten keski-ikä kääntyisi laskuun ja hieman nuorempia saataisiin mukaan. Itselleni yhdistystyö on antanut todella paljon. Joskus on jonkun tapahtuman jälkeen tyhjä kuin ilmapallo eikä ole kissaakaan jaksanut sanoa kuin elukaksi. Annas olla kun hetki huilataan niin taas painetaan tukka putkella entisellä innolla.Tosin, jos rehellisiä ollaan niin ei se aina näin helposti mene. Iän myötä tahti hidastuu vaikka tahtoa olisi kuinka paljon. Entistä useammin joutuu tarkistamaan jaksamisensa ja olemaan itselleen armollinen. On opittava hyväksymään iän tuomat vähemmän mukavat asiat. Oman liikuntakykyni heikkeneminen on ollut melkoinen kompastuskivi. Kyynärsauvoihin turvautuminen aiheutti melkoisen ärhentely vaiheen itseäni kohtaan. Aikani kiukuteltuani, vastaan tuli asioita jotka käänsivät "kepittelyni" huomattavasti helpommaksi. Ei tässä iässä alvariinsa mummolle ovia aukaista, kaikki vaan pyyhältävät ohi oikealta ja vasemmalta. Annas olla kun joskus ystävällinen nuori mies aukaisee oven, niin johan on olo kuin "lehtrevol". Senhetkinen kipu ja kolotus ovat tipotiessään.  Aurinkoista ja liikunnallista kevättä kaikille!

t.Marimummo

 

VUONNA KANTO JA KIVI.....

2.2.2014

Kello raksutus,tuva uunikylk lämmi ja Kynttelipäivä hämärtyy. Pakkaspoikakii helpotti eikä kopistele nurkis. Mikäs ei oo mummo töpöstelles sisätilois ja antaa ajatuksii kirmata. A sinnehä tuo taas viskas...muistilokeroin uumenii. Tulla tupsaht miun ensmäine työpaikkain mielehein. Siihe aikaa ei olt nuita ikärajjoi. Oli hätäset 14v. ko alotin kotapulaisen semmoses perrees jos ol vanhempii lisäks kaks poikalasta, varsinaisii rasavillilöi. Ite asias lähi "soitelle sottaa". En osant oikiast tehä mittää talloustöitä. Kyl äitiin ol neuvont yhtä sun toista ja kolmattakkii mut luulettaks työ jot minnuu ois kiinnostant. Hui hai, mieles olliit jo muut metkut. No, piikomispaika frouva opettikkii minnuu oikei "vörninki" kans. Pit opetella laittamaa ruokaa, leipomaa, siivoomaa ja pesemää pyykkii. Ikkäin muista ko ensmäise kerra laito ruuaks keitetyt perunat ja ruskia makkarakastikkee. Vähä hirvitti ko isäntä tul aikasemmi kottii ja kysy joks on fröökynäl ruoka valmista. Hätäsest vastasi hella äärest jot iha hetimite. Kannoi ruuat pöytää ni isäntä  purskaht hillittömmää nauruu. Mie huul pyöreen uoti jot hää virkkas jottai. No, virkkoha hää -"Ei siu Marjatta näi vasite huoli miule ruokaa laittaa, kyl mie perunat kuori issekkii". Emäntä ol antant ohjeet jot kuoritut perunat, ni mie tunnolline tumpelo keiti ne kuorinee. Kuorin sit ja toi pöytää. Tänäpäin se tapa onkii oikei kokkiherroi uusii hienoi ohjeita.

Pyykipesu ol miust yle vaikiaa ja sitä ol paljo. Valkopyykkii ja kirjavaa, jos jonkiilaist sorttii. Pojaviikarit pittiit huole et pestävää riitti ja piisas. Pulsaattorikone ol sen aja teknine ihme, ei sentää tarvint pyyklauval pestä. Lajittelu pit tehä huolel mut sit kerra lipsaht värrii päästävät punaset sukat alusvaatteihe mukan konneesee. Kauhust kankeen leviti narul tasase vaaleepunast pyykkii. Isännä enne valkoset pitkälahkeisetkii olliit saaneet hempee punerrukse. Itku kurkus tei tilitystä frouval ko hää tul töist. No, nuhteet tul ja assiist. Isäntä puolestaa ot huumoril koko miun pyykkihommain. Sano vaa lähtevääse ostamaa sinisii alushousui. Ei millää ilkiä työhaalarii tehtaal vaihtaa äijii näkyvis jos jalas o ruusupunaset kalsarit. Kaikest huolimati mie hoiteli heijä huusholliaa päivällee kaks vuotta. Siint ajast tähä päivää on pitkä aika ja kommelluksii elävarrel onkii sattunt yle monest. A joka ihtellee nauraa, silt ei ilova puutu.

t.Marimummo

 

FIILISTELLYY...

19.1.14

Nyt o iha pakko loikata nykypäivää. Entisen imatralaisen ei voi ku hihitellä tuon  Puttoukse kouris.  Anskul o kyl asennetta vaik hää tuntuu oleva vähä eksyksis täl hetkel. Kyl meil naisil saap olla oikeus ommii tunteisii vaik ukot pittäätkii sitä jonnii joutavan akkoin kotkotuksen. Mie en alu pittäi oikei osant tykätä koko ohjelmast ko ne jutut alko kiertää "nava" ympäril ko ikkää huonos tikkakisas. Pit muuttaa mieltä ko tuo Ansku tupsaht estraatil...hää o jotekii nii sellane sievä ja tuoree olone. Kyl se häne ukkoose sais avvailla silmääse seppose selällee ja huomata kui narjaka olone emäntä hänel on. Mukavaaha se jääkiekkoilu on mut oha sitä elämäs muutakii kassottavvaa. Eikä nyt kuitekaa aleta romahtelemmaa, ruvetaa vaik haastaa pajattammaa niist tunteist.

t. Marimummo

LUNTA.....

12.1.2014

 

A rupesha sitä tulemaa, valkeutta maalimaa...lunta! Kyl se vaa tuo kylmä ja puhtaa valkia kuuluu Suome talvee. Olkookii et pittää kaivaa kolat, lapiot ja linkoomishärvelit essii. Sit vaa hiki niskas niihe kans lykkimää tuota valkosta ihanuutta pihoilt ja poluilt. Ja annas olla, koht sitä onkii liikaa joka nurkal. Aamul aikasee pittää tehä lumityöt, kavu varres asuja noituu lumiauramiestä ja autoilija jol ei oo tallii, raapii kinosta ko raha-arpaa konsanaa. Sit pittää niihe onnellissii joil o työpaikka, raahautuu sinne hikisen, kiukkusen ja tietty myöhäs. Kahvipöyväs arvaillaa minkä verra päivä tuisku on senttilöis. No eihä se iha tuollee mäne...talve vietto. Voi sitä riemuu mitä lumine talv tarjovaa lapsil. Muistellaas vaa kui vikkeläst lapsen sukset ja kelkat haettii pihal ko muutama sentti lumehärmää ol maas. Talve ensimmäine lumi-ukkokii väännetti vaik väkisi, pallo seas tais olla pihanurmest lähtiin kaik. Hiihtämise ilo onkii luku iha eriksee. Ihte mie en oo palvont hiihtimii, enkä millokaa ole oikei hallint sitä lajjii.

 ...No nii, taas lipsaht muistelu puolel, ei tarvihe ko pistä silmäi kii ni hetimite ponkasoo yks muistikuva mielee. Oli lapsen enne kouluikkää paljo errääs sukulaistalos oljamis. Ol keskitalve aikaa ja jokkaineha tietää jot lapsuuves ol paljo enemmä lunta. Talo posti haettii sunnuntaisi järve takan olevast talost ja miehä oli mankunt mukkaa monet kerrat. Jusa, muutama vuuve vanhemp kyllästy sit yks pyhäaamu miu ruinaamissee ja pääsi "armost" mukkaa. Postreissu ol häne hommiaa eikä miust huolehtimine. Hää ko näet ol minnuu muutama vuuve vanhemp. No annaha olla ko mie sipasi ulkovaatteet päällei ja pinkasi pihale ehtimää suksii ja sauvoi. Pitkävartiset harmaat huopikkaat survoi "rakssitteisii" ( nahkalenkit ) ja sit menoks. Vauhil Jusu perrää ja mäepääl töröttävä iso lavo nurkalt vauhtii ja mäkkii alas kohti järve jäätä.....tuul vinku korvis, vauhi hurma ja näyttämise into ol suurimmillaa ko meno päätty tyylittömmää kaatumissee puoles välis mäkkii. Itku kurist kurkkuu mut pääti jot en ala ryystämää. Kompuroi ylös, puisteli enimmät lumet hammee alt, kaivoi toise irronnee sukse hankest ja eiku kohti järve jäätä. "Teit sit ämmät" Jusu huus kannustukses eel hiihtäissää. Ei olt itku kaukana, sen aja hiihtovarusteisii ei kuulunt hiihtohousui eikä liiemmi muitakaa hienouksii. Pitkien villasukkien ja villahousujen väli reisist tuntu jäätyvä, hame ei paljoo lämmittänt. Kaike lisäks järvel puhals melkone puhuri mut mie tyttö rahjusti sen reissun narisemati. Postitalo emännä lämmin mehu ja pulla autto paljo , saati ko viel lähtiis sain kuivat lapaset. Oljami-kottii tultua tät kysy jot kuis reissu män, Jusu ei virkkant mittää ja mie vaa tokasi jot jos mie lähtisi seuraava kerra ko sinne pääsöö venneel.      

t. Marimummo                  

 

JOULUMIELELLÄ

24.12.13

 

Aattoaamu ensimmäisii tuntiloi, kylä nukkuu lumeto pimmeys ympärillää. Ajatuksei ovat aikoi sit hipsutelleet menneesee...muisti kahlajaap yli kuuve vuoskymmene taa. Ol joulu alusviikko ja aika kulk matelemal, ainakii miu lapsemielessäi. Äitiin ilmeisest aavist pitkästymissei ja käsk miun männä naapuri Iita-mummoo haastattammaa. Ei tarvint kahest käskii ko sipasi pipo päähäi, töppöset jalkahei, taki niskaa ja aloi painella polkuu pitki Myllymäel. Iita-mummo ol vähä semmone kipakaolone ja oma arvoose tunteva, mut lapsist hää tykkäs. Koputi kyöki ovvee ja mäni sissää. Niiata niksauti ja toivoti hyvvää jouluu. Iita-mummo touhus jottai hella ääres ja käsk minnuu istumaa. Hää kysel äitiin jouluvalmisteluist ja mie vastaili vähä niiko sinnepäi. Nimittäi miun silmäin ol nauliintunneet pöyväl olevii kuusekoristeisii. En saant silmiäi irt pienest hopia värisest pahvisest kellost. Miu vastaukset taisiit männä muminaks ko Iita-mummo kysy jot ooks mie kuuro ku en virka mittää. A sit hää huomas jot miu mielekiinto ol siin hopiavärises kellos. Tuotaks siun mieleis tekköö, voi veikkone mie anna sen siul joululahjaks jos huolit sen. Ai et huolinks mie, kaikkii se viel kyssyykii. Äkillises tunnepuuskas mie kapsahi mummo kaulaa, rutisti ja huokasi...kiitos. Laitoin kellon esliinan taskuu ja sai sanotuks hätäsest näkemii ja samatie läksi painelemmaa kottii. Kottii tultuvain näyti äitil mitä oli saant Iita-mummolt, yhes ihasteltii mite kaunis se ol. Aattoiltan mie ripusti kello kuuse oksaa ja monet joulut sen jälkee. Tänäpäin se on niiko miekii. Kulunt ja haalistunt, hopiapaper on reppeilt mut miun silmissäi se on yhtä kaunis ko sillo ko mie sen sain. Sitä kasselles mielee tulloot monet lapsuuve joulut. Rakkaus, kiitollisuus ja oikea joulusanoma jota ei siihe aikaa korvattu tavaroil. Mut nyt mie kiipijä orrel vetäsemmää hetke unta jot jaksa nauttii aattopäiväst.

-Nyt ko aatto-ilta lähenöö, tul mielehei pien kevennys omast "pukkihistoriastain". Olen olt loonattu joulupukki jo vuosii. Viimese pukkikeikkain heiti par vuotta taaksepäi. Pienii kirkas-silmii ol puolekymment uottamas puki tulemusta.Heil ol ohjelmaakii laiast laitaa. Lauluu, runnoo ja kuvaelmaa. Kaike päätteeks yle reipas Aaro tul polvel istumaa, kattoo tillitti pukkii silmii ja laulo totisen Tonttuje jouluyön. Lahjat jaettii ja pukki kiiruhti jatkamaa matkaa. Pihamaal talo mummo juoks kintut ristis puki perrää ja huus jot uota vähäse. Hää nauro kippuras miun (puki) ies ja sano jot Aaro-poika seiso käet puuskas kammaris pukin mentyä ja tokaisi vakaval paatoksel; Miul on iha varma visio yhest assiist, sil pukil ol tissit! Se sit olkii miun viimene pukkikeikka, tul näetse itentiteettiriisi.                                          

OIKEI HYVVÄÄ JOULUU KAIKIL JA TOIVORIKASTA UUTTA VUOTTA 2014

Kiitokset sivulla käyneille t. Marimummo

PIMENEVIÄ ILTOJA

1.11-13

Täs sitä taas ollaa. Tuijottamas ikkunast ulos tihenevvää pimmeyttä. Ei muuta ko mummo äkkiä pimmeyve torjuntaa. Tulta piisii ja tietyst tuikkuloihe kans. Huomasi tuos joku ilta ettei mei möki kohal kavul  pala minkää näköne leti eikä airami tolpa nokas. Mut eihä maalima tähä kaavu nii kauva ko riittää tultikkuloi ja kynttelii. Jos hyö sähkömiehet joskus raplaisiit meilkii pimiäs vaeltajille valloo. Ei miu kyl mistää pimmeyvest pitänt kirjottaa vaa neulomisest. Tää syksy o vissii meil naisihmisil semmosta viije puiko luomise tuskaa. Sanalasku sannoo jot "minkä nuoren oppii sen vanhan taitaa". Omalt kohaltai pittää paikkasa enempi nuoriso versio "minkä nuoren oppii, sen vanhan unohtaa".Suka kantapääkii pit viel vanhoil päivilläi iha uusiks opetella. Mie aikonnai kansakoulus väkelsi letit kippuras ilose harmaaruskee värisest villalankast sukkii. Ei saant viijä kottii neulomista ettei vaa äit ois avuks neulont muutamaa kierrosta. Säälipisteitä ei herunt ko viije kierrokse jälkee opettaja huomas puonnee silmuka. Purkuhommii vaa, vaik mieltä keitti ja pääti etten ikännäi sukkii neulo. No, kevät koitti ja alettii kassailemmaa kästyö näyttelyy kevätjuhlaa varte. Mie ihmetteli ko toisii tyttölöihe sukat olliit ojennukses pöyväl mut miun tekeleitäi ei näkynt missää. Mäni opettajalt kysymää asiast ja hää sano jot kyl sie saat numeron vaik sukat ei ookkaa pöyväl näkyvis. Kästyönumero ol vissii keikahtant ylösalasi, ko tul oikei kuutone. Näi vuosii jälkee oon miettint et kyl sillone kästyöopettajain ol varsi viisas. Säästy äitiin häpiält kylä emäntii ees jos ne miun sukat ois olt esil. Toine sukka ois varsi hyväst kooltaa soveltunt pannumyssyks ja toine kännykkäkoteloks jos ois olt kännyköi. Seuraavat sukat tais miun toimestai nähä päivävalo ko ensmäine lapselaps synty. Siihe vällii mahtu melkose monta vuotta. Nykysi mummo on joutunt nuoriso pyynnöst äheltämmää muutamii sukkii mut kyl mie silti mieluummi vaik kirjottele.......

Illoo, valloo ja neulomissii.

t.Marimummo

LINTULAUDALTA..

23.10.13

Ikkunamaisemani on muuttunut. Jospa saanen lainata Heli  Laaksosen käyttämää ilmaisua. Tosin toisessa mielessä. Luonto on "ilkimulkisillaan". Alaston ja parhaat hetkensä elänyt. Syystuuli riekkuu viimeistä valssia vaahteralehtien kera. Suurin osa lakastuneista perennoista on päässyt kompostin lämpimään syleilyyn. Talven törröttäjät odottavat lumipukua ja lintulauta on täynnä elämää. Lintulautailua seuratessani en niinkään tunnista eri lajeja vaan seuraan niiden käyttäytymistä. Kovasti vaan muistuttaa ihmisellistä mallia. Urokset, rohkeat ja nopeimmat ensin, pienet ja aremmat jos jotain jää. Äkkiä lennähtää lintulaudalle eräs "hajoita ja hallitse" lajinsa edustaja. Kyytiä saavat jyvät ja siemenet, molempien kelpoisuus testataan. Hetkessä on lintulauta typötyhjä ja ravintolan muut ruokailijat kaukana puiden ja pensaiden suojassa. Tyly vilkaisu pihapiiriin ja pikaruokailija nousee ylväästi siivilleen. Seuraa hetken tauko kunnes joku rohkea lennähtää maahan pudonneitten jyvien ja siementen kimppuun. Mikä lie lintujen viestintämekanisni mutta kohta on taas lintulaudan ympärys elämää täynnä. Kovin tuntuu meno tutulta. Jääköön lukijalle mietittäväksi.

t.Marimummo

 

SYYSTÖITÄ

1.10.13

Merkillinen vaikutus ihmisen mieleen tällä syksyllä. Järjen ääni kehoittaa painelemaan pihamaalle. Toisin sanoen rukkaset kouraan ja topakasti saksien, talikon ja kottikärryjen kanssa raastamaan edesmenneitä perennoja kompostiin. En todellakaan kuulu tähän ahkeraan joukkoon. Tällä hetkellä kuume komentaa pysymään sisällä mutta ei nauttimasta alati vaihtuvasta maisemasta pesemättömien ikkunoiden läpi. Ihminen tarvitsee aina silloin tällöin pysähtymistä. Noista pihatöistä, mieheni suoritti päivänä eräänä laskutoimituksen ilman numeroita. Jos kesän rehevä kasvusto siivotaan nyt syksyllä, on tilattava kuormalava niiden pois siirtoon. Toinen vaihtoehto, annetaan olla talven yli ja kas, ovat keväällä paljon pienemmässä koossa. Maa saa ravintoa ja kottikärry riittää siirtopeliksi. Ystäväni sanoisi, helppoa kuin heinän teko. No, jokainen tyylillään.

- Ikkunoista tuli mieleeni tositarina lähes 25 vuoden takaa. Oli syksyn kiireisin aika maalla eikä sisätöille kovin riittänyt aikaa. Nuorimmaiseni oli 4v. joten kiireimpänä aikan hän oli naapurissa tätinsä hoidossa. Vajaan viikon rupeama riitti ja pojan mieli teki kotiin. En ehtinyt edes kuulumisia kysyä kun poika tomerasti marssi kammarin kynnykselle. Seisoi kädet puuskassa ja totesi, "Höh, tätil on jo jouluvalot ikkunas`meil ei oo ku kärpäse paskaa"! Siinähän se tuli, totuus lapsen suusta. En silti edelleenkään ota paineita ikkunoitten pesusta.Entisen mummon sanoin," Nehä o lassii, kyl niist pitäs läp näkkyy".

t. Marimummo

VÄREJÄ

 

15.9.2013

Syksyä ilmassa!

Väistämätön on jälleen edessä. Kesä katoaa, syksy maalaa  maisemaa ja mielen valtaa haikeus. Luulisi meidän suomalaisten jo oppineen luopumisen tuskan mutta ei, aina se on yhtä vaikeaa. Taakse jäävä kesä on ollut oikea toiveitten täyttymys. Lämmin kuin lehmän henkäys, sanotaan. Luonto on tarjonnut silmänruokaa runsain mitoin. Tosin käväisi jo ennen juhannusta mielessä että elokuussa saa asetella havut perennapenkkeihin ja kanervat ikkunoille. Oli nimittäin melkoinen vauhti kesäkukkien kukinta rytmillä. Luonto on hellinyt meitä "pohjoisen poloisia" kuitenkin vielä pitkällä lämpimällä syksyllä. Nyt jos koskaan on aika tallentaa alkavan ruskan värit mielen sopukoihin ja nauttia niitä pieninä annoksina talven piristeenä. Niin, ja nauttikaamme väreistä muutenkin. Joku viisas on sanonut esim. naisten pukeutumisesta että musta hoikentaa. Katinvillat, ei tunnu yhtään kevyemmältä kun survoo itsensä mustaan karderoopiin. Olemme me suomalaiset sen verran matalamielisiä että kannattaisi ainakin kokeilla uusia juttuja ja esim. värien voimaannuttavaa vaikutusta. Jaksaako sitä valolamppuakaan joka päivä tuijottaa.

Valoisaa ja värikylläistä syksyä kaikille!

t. Marimummo 

OLOTILA

7.7.2013

Sunnuntaita kaikille!

Olotila, mikä se on? En lähtenyt kaivelemaan koneeni sisuksista hienoa selitystä sille, vaan annoin ajatuksilleni vapauden. Anoppini sanoi aikoinaan "kyl ihmisii riittää kahellaisii säkkilöihi, avonaisii ja umpinaisii". Lienee tarkoittanut ihmisiä sekä säkkejä. Siis olotila onkin vai onko, vastakkaisajattelua - tyytyväisyys/tyytymättömyys, rikkaus/köyhyys, terveys/sairaus loputtomiin. Jatketaan ajatusten lentoa. Tyytyväisyys, rikkaus ja terveys. Lähes jokainen meistä näkee toiveunta lottovoitosta joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Olisi mahdollisuus matkustaa, hankkia rajattomasti tarpeellista ja tarpeetonta. Raha luo turvallisuutta. On siis turvallinen olotila. Onko, pelkäät omaisuutesi puolesta, et saakaan edes rahan voimalla terveyttä, saat hyvien ystäviesi tilalle kateellisten sisäpiirin joka vain odottaa että epäonni kohtaisi sinua. Pelko ja yksinäisyys kateuden kera on olotila johon tuskin olisit tyytyväinen. - Tyytymättömyys, köyhyys, sairaus ovat vastakohdat edelliseen. Niiden yhteissumma on turvattomuus ja huoli jokapäiväisestä ravinnosta, asunnosta,terveydestä, lapsista ja vanhuksista tässä "hyvinvointivaltiossa". Tänä päivänä jos koskaan puhuu raha. Eli rahalla saa ja hevosella pääsee, entäs jollei ole kumpaakaan. Melkoisella sykkeellä mennään kohti huomista, parempaako....en itse ole kovinkaan vakuuttunut suunnasta.

Siitä olotilasta - Meillä on jokaisella onnellisuuden avaimet kädessämme!

t. Marimummo

RIKKAUTTA

9.5.2013

Vesisadetta!

Raaputin innoissani Timanttiarpaa ja kuuntelin lottorivin. Niin kävi kuin entiselle tytölle tansseissa, vierestä vietiin. Harmittiko, no tietty mutta alistuin osaani. Ei sitten lähdetä tuhlauslomalle, autokauppaan eikä lukemattomien muidenkaan toiveiden toteuttamiseen. Miksi pitäisi, olin juuri palannut lastenlasten luota onnellisena että saan olla osa heidän elämäänsä. Päivät vilahtivat iltaan kelloa katselematta. Niin, mitäpä sitä vilkuilemaankaan sillä eräs tuttavani kirjoitti runossaan ettei eläkeläisen kellossa ole viisareita.

Aika jota voimme lahjoittaa lähimmillemme palaa antamisen ja saamisen rikkautena takaisin. Lapset kasvavat nopeasti ja matkaavat maailmalle, kukin omaan suuntaansa. Nyt on lastenlasten aika. Mummoina ja vaareina olemme rikkaita ja onnekkaita kun saamme kasvaa heidän rinnallaan. Jaksamista vanhemmille ja lämmintä kesän alkua.

toivoopi Marimummo

 

 

 

KÖPÖLÖYLY

28.4.2013

Puol-pilvistä!

Nii se vaa on jot aika kultaa muistot! Mie ole jo jonkii tovi istuu töröttänt konnee ees ja miettint mist reunast alkas kirjottaa. Aikain vatuloin vanhoi valokuvvii ja sit tulla tupsaht eräs lapsuuve sunnuntai mielehei.

Äitiin läks kirkkomatkale ja jostai syyst miut jätettii kottii tutu mummo-ihmise hoivii (lue vahittavaks). Se ol aluks tuskallise pitkävetteine päivä. Mummo kuuntel jumalapalvelukse ratiost ja miu pit istuu hiljaa ja kiemurtelematta pöyvä ääres. Syömise aika ol ohjelmas seuraavan. Just ko mie oli mielessäi keksint juone mil livahtaa naapurii, mummo tais lukkii miun ajatukset ohtaluustain. "Mie käy nyt ruokaperräisil ja sie pysyt miun silmii al, kylil ei lähetä".

Sil hetkel vissii mie opi sissää päi huokasemise. Komennos ol semmone painotus jot ei tult mieleekää hipsii naapurii. No, annas olla. Koht alko mummo tasane kuorsaus kiertää nurkast nurkkaa. Kurkisti viel ettei vaa tiiraile salapäite. Ajakulluu oli jo keksint ihtellei. Sakset laatikost ja hiire hiljaa vintile. Siel selasi henkarlois riippuvii vaatteit ja löytyhä se. Silmii hivelevä kaunista retonkii. Tuumasta toimee. Sai saksil nyrhittyy reilu palase, a vot mite kaunii hammee mie saa siint nukellei. Vast täs vaihees katsoi ylemmäs kankaapala lähtökohtaa. Äitin paras kesämekko ol joutunt luovuttajan ossaa. Vähäse alko hirvitys hiipii mielee mut sitä ei auttant jäähä miettimää vaa sukkelast tuppaa mummo silmii alle.  Onneks hää kuorsata rutisutti viel täysil. Äiti ompelulaatikost viel neula ja lankaa, sit vaa räätälöimää. Mummokii tuntu herännee ja kolisuttel kahvipannuu sil mallil jot mie varmuuve vuoks piiloti ompeluksei.

Illasuus äit palas kirkkoreissult, mummo män kotihee ja miun ompelus jäi piilotuksee.

Aika kulu, kesä tul ja juhannus. Meijät ol pyyvetty syntymäpäivil ja tietty parasta pantii päälle. Äit kiipes vintil hakemaa leninkii ja samal miu piene tytö pääs jysäht. Saksittu leninki! Kipakat askeleet rappusis tiesiit myrskyvarotusta. Hetkes äit seiso leninki kouras miun eessäin. Ilme ol sitä luokkaa etten rohent ees vihjata hiirehommiks riekaleista juhlaleninki helmaa. Äit läks sannaakaa sanomatta ulos. Takasii tullessaa hänel ol mukannaa pihakoivust oksa jonka käyttötarkotus ol miul varsi tuttu. Köpölöylyhä siin ol esis. Anteekspyyntö ja anteeksanto molemminpuolin. Tää tais olla niitä "saunotuksii" jotka mie koin ihka ansaituks.

Kihelmöinti takamuksis on vuosii varrel haihtunt enkä koivunieme herraakaa karsasta.Kauniita ovat oksat ja pienet lehtisilmut......maljakossa

Kesän vehreyttä odotellessa Marimummo

 

 

RAPSUTUKSII...

 

 

 

 

 

14.4.2013

SUNNUNTAITA KAIKILLE!

A`just ko sain asentein kohallee jot kevät keikkue tulloo ni eiks hää keikkunt taas iha ylöalasi! Uuvvuttava harmaus ulkon meinaa väe väkisi kaapata miun sisimpäin valtaheesa. Ei onnistu vaikkakii ajatukset pyöriitkii enempi melankolia alalukemis.

Kevättä uotetaa innol, kuka kaiveloo multapurkit ja siemenet essii, toiset alkaat kaapii nurkkii ja siivota sil mallil jot niiko eivät ois ikännää saaneet sitä tehä. Osa suunnittelloo lommaa, toine essii kesätyötä. Kuka mitäkii. Mie kuulu siihe joukkoo joka alkaa ahistuu lumien sulamise myötä. Kassoha ko mie kömmi talvi-unil nii vällei jot "muutama" askare jäi pihamaal vaiheesee. Nyt hyö ryökäleet alkaat pilkkii essii iha ko huutomerkit jot tääl ollaa, alaha mummo herräillä.

Ka, herräähä mie ja asetaikse oikei suunnittelluu tekemää. Nii, et mist alkas? Hetta- neit`karvakorva onkii jo alottant...kuopat pihamaal jo uottaat istutuksii ;) ja lissää tulloo. Hänel onkii vahva visio milt meijä möki pihamaa tulevan suven näyttää. Saap nähä löytyyks meil yhteine ajatus vai antaaks kumpanenkaa periks.

No ei tok miun tarkotus olt kylvää mielpahhaa ja harmautta ympärillei. Enkä miekää jaksa tuota harmautta surra, just huomasi pihamaal sulava lume keskel jonkii pilkistävä kohti kevättä. Oiskoha iha ensimmäine esikko, pitänöö männä tutkailemmaa.......justiisa joo, näky ollee hyväst säilynt koiruuve herkkuluu. Pitänöö nyt viimestää tilata se näkötohtor.

Lukemissii  Marimummo

TÄSTÄ ALKAKOON

Aprillia!  Eipäs olekkaan vaan oma blogi! Kaikki kymmenen sormeani odottavat malttamattomina kirjoittamista (1 kirjoittaa/9 lepää mallilla) Päätin siltä seisomalta toteuttaa haaveeni. Ei muuta kun kone auki ja kirjoittamaan. Suht`suuret olivat luulot taidoistani. Ei tästä minun tuhertelustani tietokoneella olisi mitään tullut ellei ukkosein armollisesti olisi opastanut. Yritystä kyllä oli. Hänen mielilauseensa onkin joskus ettei mikään ole niin viisas ihminen kuin mies. Totta on...toisinaan ja tällä kertaa taas hänen "lehmänhermonsa" pääsivät oikeuksiinsa! Peri naiselliseen tapaan minä jumituin sivujen suunnittelussa väreihin ja kuvioihin. Valikointia, vääntöä ja säätöä. Tekniikasta ei hajuakaan. Liekö tuo kovinkaan ihme että miehet eivät ymmärrä naisväen nopeita mielenmuutoksia. Tiukkaa tekee itsellekin joskus omien aivojen arvoituksellisuus...ai niin, onhan sille nimikin. Naisenlogiikka....ja sillä mennään. Viitaten edelliseen, esittelykin tapahtuu kaikkea muuta kuin etikettien mukaan. Tästä vaan jälkikäteen.

Olen 66-vuotias "elämän rikastuttama" mummo-ihminen. Niistä rikkauksista, plussista ja miinuksista, asiasta ja sen vierestä koostuu kirjoitteluni. Harrastukseni pyörivät vuorotellen lastenlasten, ystävien, lukemisen , käsityön, leipomisen, maalauksen ja kirjoittelun välillä. Vaikeimman harrastuksen opettelu on ollut työn jälkeen ajan hallitseminen. Nykyisin näyttävät jo kalenterin sivut tyhjiltä. Ei se sitä tarkoita ettei ajankulua olisi. On totta vieköön mutta omassa tahdissa.

Yhtä juttua pyydän jo etukäteen anteeksi. Kirjoitan melkoista murteitten sekamelskaa joten toivon lukijoilta armahdusta. Olen kasvanut mie ja sie maisemassa. Mieheni on puhdasoppinen savolainen ja joskus kaek` männöö sekasi. Kirjotuksei keikkuu sielutila mukkaa.

Keväthankien kimallusta t. marimummo

                                                                                    

        

 

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

11.04 | 16:20
Valokuvia on saanut 8
22.01 | 19:13
Valokuvia on saanut 1
22.01 | 19:13
Valokuvia on saanut 1
22.01 | 19:13
Valokuvia on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta